Hyvää valitse työtä Suomeen -päivää!
Tammer Brands viettää tänään 5.12. valtakunnallista valitse työtä Suomeen -päivää — yhdessä kotimaisen työn puolesta.
Mitä Valitse työtä Suomeen merkitsee Tammer Brandsille?
Tammer Brandsin juuret ulottuvat aina vuoteen 1954, jolloin Aulis Mäenpää perusti Tammer-Tukun. Siitä lähtien, yli 70 vuotta, olemme olleet perheyrityksenä suomalaisen työn ytimessä. Vuosikymmenten aikana Tammer Brands on kasvanut ja kehittänyt liiketoimintaansa luoden työtä ja työpaikkoja Suomeen.
Osallistumalla Valitse työtä Suomeen -päivään haluamme osaltamme tuoda esille suomalaisen työn merkitystä toiminnassamme. Tammer Brands työllistää Suomessa laajan joukon osaajia myynnin, hankinnan, oston, markkinoinnin, asiakaspalvelun, IT:n, logistiikan ja hallinnon tehtävissä. Tampereen pääkonttorissa meitä tammerilaisia työskentelee noin sata henkilöä, ja Hämeenlinnan logistiikkakeskuksemme työllistää myös noin sata alan ammattilaista. Lisäksi tammerilaisia työskentelee ympäri Suomea, ulkomaita unohtamatta.
In-house -työ, eli kun työ tehdään yrityksen sisällä omien työntekijöiden toimesta — ei ulkoistettuna, on Tammer Brandsin toiminnan selkäranka. Kun tammerilaiset tekevät työn, varmistamme paremman laadun, luotettavuuden, nopean reagoinnin sekä asiakaslähtöisen toiminnan kaikissa tilanteissa, arvojemme mukaisesti. Näin toimimalla ymmärrämme paremmin asiakkaittemme sekä kuluttajien tarpeita ja arkea, tukien sekä meidän että asiakkaittemme menestystä. Kun työ tehdään in-house -periaatteella, luomme ulkoistamisen sijaan työpaikkoja kotimaisen perheyrityksen, Tammer Brandsin, sisälle. Kun tarvitsemme toisinaan talon ulkopuolista apua ja erityisosaamista, hyödynnämme luotettavia ja pitkäaikaisia kumppanuuksia eri alojen asiantuntijoiden kanssa — työllistäen suomalaisia työntekijöitä myös Tammer Brandsin seinien ulkopuolella. Tästä esimerkkinä tiivis yhteistyö tamperelaisten luottovalokuvaajiemme ja henkilöstövälitysyrityksen kanssa.

Asiakkaamme suomalaisen työn edistäjinä
Suomalaisen työn vaikutus ei siis rajoitu pelkästään omiin työntekijöihimme. Tarjoamme laajan, jatkuvasti kehittyvän brändi- ja tuotevalikoiman jälleenmyyjillemme Utsjoelta Hankoon ja näin mahdollistamme heidän menestystään kuluttajatuotemarkkinoilla. Meillä Tammer Brandsissa asiakkuussuhde merkitsee kumppanuutta. Kun asiakkaamme menestyy, myös suomalainen työ menestyy, ja silloin vaikutus ulottuu koko paikalliseen talouteen sekä Suomen elinvoimaisuuteen.

Tammer Brandsin kumppanuuden merkitys suomalaiselle työlle
Tuoteportfoliomme ei rajaudu vain omiin brändeihimme, sillä teemme aktiivisesti työtä myös kumppanibrändiemme kanssa. Tarjoamme kotimaisille kumppanibrändeillemme koko Pohjois-Euroopan kattavan jakeluverkoston, mahdollistaen tuotteille nopean levikin ja näkyvyyden, sekä auttaen kumppaneitamme kohti menestystä.

Avainlippu ja Design From Finland -tuotteet osana Tammer Brandsin valikoimaa
Vaikka toimintamme hyödyntää globaalia hankintaverkostoa, Tammer Brandsin tuoteportfolioista löytyy myös useita Design from Finland ja Avainlippu-merkittyjä tuotteita. Nämä merkit viestivät suomalaisesta työstä, muotoilusta ja kotimaisesta valmistuksesta.
Avainlippu-tuotteet syntyvät suomalaisen valmistuksen tuloksena. Design from Finland –merkin tuotteet ovat muotoiltu Suomessa ammattimaisesti ja käyttäjälähtöisesti.
Mikä tärkeintä, molemmat symbolit viestivät, että tuotteet ovat syntyneet suomalaisten käsissä, suomalaisia työllistäen. Symbolit viestivät tuotteidemme alkuperästä ja kertovat asiakkaalle, että valinnalla tuetaan kotimaisia työpaikkoja ja yhteiskuntamme elinvoimaisuutta.

Tammer Brands – valitset työtä Suomeen
Tammer Brands toimii tärkeänä osana kotimaisen työn ekosysteemiä: luomme työpaikkoja, tuemme ja autamme sekä jälleenmyyjäasiakkaitamme että kumppanibrändejämme menestymään.
Valitse työtä Suomeen -päivä tarjoaa meille erinomaisen mahdollisuuden kiittää asiakkaitamme ja kumppaneitamme. Tekemällä yhteistyötä Tammer Brandsin kanssa mahdollistatte meille suomalaisen työn ja palvelun jatkuvuuden.
—
Mikä on Valitse työtä Suomeen -päivä?
Suomalainen työ ry järjestää vuosittain 5. joulukuuta vietettävän Valitse työtä Suomeen -päivän. Päivän tavoitteena on muistuttaa meitä tekemään harkittuja, vastuullisia kulutus- ja palveluvalintoja, jotka tukevat suomalaista työtä, kotimaisia yrityksiä ja Suomen taloutta sekä hyvinvointia.
Tavoite on korostaa, että pienillä valinnoilla — vaikkapa ostamalla kotimaisia tuotteita ja palveluita — on moninkertainen vaikutus työpaikkojen säilymiseen ja syntymiseen Suomessa.
Tutustu aiheeseen lisää täällä: https://suomalainentyo.fi/valitse-tyota-suomeen/