Kansainvälisen liiketoiminnan sekä verkkokauppa-asiakkuuksien kasvun siivittämänä investoimme 15MEUR logistiikkakeskuksen laajennukseen.

”Perheyhtiönä tarkastelemme toimintaa pitkällä katsantakannalla ja kasvumme jatkuvuuden mahdollistamiseksi olemme päättäneet laajentaa logistiikkakapasiteettiamme. Tällä investoinnilla vahvistamme entisestään merkittävää rooliamme Pohjois-Euroopan kuluttajatuotemarkkinalla.” toteaa toimitusjohtaja Zachary Mäenpää.

Investoinnin ajureina ovat erityisesti yhtiön tunnetuimpien brändien myynninkasvu ja voimakkaasti kasvanut vientikysyntä yhdessä tulevaisuuden asiakasodotuksiin vastaamisen kanssa.

”Tällä investoinnilla vastaamme myös asiakaskunnassamme tapahtuneeseen merkittävään omni-channel toimijoiden määrän kasvuun sekä kotimaassa, että lähimarkkinoilla”, kommentoi alan muutosta kaupallinen johtaja Vesa Mäenpää. ”Kasvuamme on osittain jarruttanut riittämätön kapasiteetti erityisesti logistiikassa ja tämän investoinnin myötä otamme seuraavan harppauksen toiminnassamme.”

Hankesuunnitelma lyhyesti:

  • Investoinnin kokonaisarvio 15MEUR
  • Automaatioastetta logistiikkakeskuksen toiminnoissa nostetaan merkittävästi investoimalla uuden sukupolven logistiikka-automaatioon
  • Merkittäviä parannuksia rakennuksen kokonaisenergia tehokkuuteen (mm. maalämpö)
  • Laajennuksen tavoiteaikataulu 09/2019 – 05/2020

Tammer Brands logistiikkakeskus lyhyesti:

  • 2005 keskitettiin kaikki logistiset toiminnot 20000 m2 logistiikkakeskukseen Hämeenlinnan Moreenin alueelle
  • 2011 toteutettiin logistiikkakeskuksen laajennus 10000 m2
  • 2019 toteutetaan logistiikkakeskuksen laajennus 15000 m2
  • Samalle alueelle sijoittuu muidenkin alan merkittävien toimijoiden logistiikkakeskuksia:
    Fiskars Group ja Etola Yhtiöt

Lisätietoa: Vesa Mäenpää 040 529 0211, vesa.maenpaa@tammerbrands.fi, kaupallinen johtaja, Tammer Brands Oy